Sumuaamu

Kello on 5:10 kun teen lähtöä vesille laiturilla. Auringon nousuaikaan on seitsemän minuuttia, mutta nyt ei ole kiire. Menee ainakin puoli tuntia ennen kuin aurinko alkaa näkyä rantametsän takaa. Tänä aamuna taivaalla ei ole pilviäkään, joita aurinko valaisisi ja värittäisi horisontin takaa. 

Tällä hetkellä sumua näyttäisi olevan juuri sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Mutta tiedän, että tilanne saattaa muuttua hetkessä. Ei tarvita kuin vähäinen tuulenhenki, joka monesti nousee juuri yhtä aikaa auringon kanssa, ja sumu haihtuu hetkessä. 

Ohitan paikan, jossa kurjet ovat monena aamuna herättäneet mökissä nukkuvan. Nyt kurkia ei näy eikä kuulu. Kaakkurin ääni sen sijaan kuuluu lahden pohjukasta. 

Vajaan kilometrin melottua pyörrän kajakin pienen saaren taakse. Tältä paikalta olen katsellut monet auringonnousut vuosien mittaan. 

Sumu pakkautuu salmeen. Sumua on vain vesistön yläpuolella muutaman kymmenen metrin korkuinen patja. 

Sumu on kääriytynyt Lahdenpohjansaaren ympärille

Hennon vaaleanpunaista pilveä on taivaalla.

Sitten aurinko on noussut metsän yläpuolelle ja valo pursuaa sumupilven läpi.

Kajakilla on helppo siirtyä paikasta toiseen kun yritän saada mahdollisimman monta erilaista kuvaa valonäytelmästä. 

Sumu kaunistaa rantakivikot

Onneksi on tyyntä, joten sumun liikeet on hitaita. Mutta Lahdenpohjasaari on jo paljastunut sumusta.

Melon vielä saaren taakse. Aurinko paistaa jo kirkkaasti mutta ohutkin sumukerros suodattaa valoa, kuten myös saaren puut.  

Valo paljastaa puihin kiinnitetyt hämähäkinseitit. 

Tämän saman heinikkoryhmän on kuvannut eräänä kuutamoyönä valokuvataiteilija Antero Takala. Kuva on ollut esillä hänen Mielenmaisemia-näyttelyssään ja kuva on myös samannimisessä kirjassa. 

Sumu häipyy lahdelta

Lahden pohjukassa kuvaan vielä pienen luodon viimeiset sumut taustanaan. Kaksi tuntia on vierähtänyt nopeasti. Sumuaamuissa on taikaa.