Kurttajoen könkäitä

Saukkovaaralta lähtevä Koronjään polku on tunnetuin Korouoman reiteistä. Sen polun varrella on talviaikaan nähtävillä Korouoman upeimmat jääputoukset. Sulan maan aikaan vesi vain hennosti lirisee niissä. Suurimmat vesiputoukset löytyvät Korouoman länsipäästä, jossa Kurttajoki ja Palojoki laskevat Korouoman pohjalla virtaavaan Korojokeen. 

Tällä kertaa retkemme suuntautuu Kurttajoen putouksille, Koivukönkäälle ja Alakönkäälle. Nämä Korouoman nähtävyydet jäävät nykyisellään vähemmälle huomiolle, koska Korouoman pohjalla kulkeva Koronreitti ei enää jatku uoman länsipäähän saakka, vaan loppuu Saukkovaaralle. Pirunkirkon kohdalla Korojoen ylittänyt silta on purettu, joten länsipäästä Koivukönkään parkkipaikalta lähtevää polkua pääsee etenemään vain kaksi kilometriä. 

Koivukönkään parkkipaikalle menevän tien loppuosassa on ikävä sortuma rinteessä vähän ennen parkkipaikkaa. Noin parikymmentä senttiä syvä sortuma tiessä on vaarallinen varsinkin hämärällä jos sitä ei huomaa ajoissa, vaan ajaa monttuun. Tien toista reunaa pääsee juuri ja juuri sortuman ohi, mutta seuraavat sateet saattavat liuottaa ohutta savensekaista maata vielä lisää. 

Olen käynyt useita kertoja Koivukönkäällä ja Alakönkäällä, mutta aina loka- ja marraskuulla. Nyt näen esimmäistä kertaa putoukset ruskavärien ympäröimänä. Vettäkin on nyt paljon joessa. Viime päivien runsaat sateet ovat nostaneet veden määrää. 

Koivukönkään yläpuolella jokipenkassa on laavu, jonka luota lähtee polku rantaan. Muutama vuosi sitten rannalle johtavat portaat on purettu, nyt on vain polku ja kaiteet. En ymmärrä tätä ollenkaan. Polku on liukas, koska maa on ohutta hiekkaa ja savea ja rinne alas on jyrkkä. Kun kesäkelilläkin on hankalaa, niin mitä se on sitten kun rinne jäätyy. 

Koivukönkään vierelle on sentään jätetty katselulava, josta köngäs näkyy. Koivuköngäs on lyhyt ja leveä. Siitä ei kovin monenlaisia kuvia saa. 

Takarannalla, könkään vierellä on kiinnostava sivu-uoma, jossa vesi virtaa kuin portaita pitkin. 

Koivuköngäs ei lopu suvantoon, vaan joki jatkuu koskena alaspäin. Lähden jatkamaan Alakönkäälle, jonne on matkaa noin puoli kilometriä. 

Polku kulkee ylhäällä joenuoman reunaa. Kohina kuuluu koko matkan, mutta mitään ei näy. Vasta kun polku alkaa laskeutua jokikanjoniin, alkaa koski näkyä puiden välistä. Sitten olen Alakönkään mutkassa, kallion päällä josta on hieno näkymä kosken yläosaan. Koskimaiseman kauneutta korostaa aurinko, joka alkaa valaista jokirantaa juuri kun tulen paikalle. Alakönkään takarannalla on korkea kallio. Siihen Kurttajoen vedet törmäävät ja joki tekee yhdeksänkymmenen asteen mutkan kun se alkaa kiertää kalliota. 

Alaköngäs on joka suhteessa Koivukönkään vastakohta. Se on pitkä ja kapea. Koski mutkittelee ja vesi laskee siinä monena portaana. Hyviä kuvauspaikkojakin on monta, sekä ylempää, että ihan kosken rannalta. 

Kosken jyrkimmät kynnykset ovat noin sadan metrin matkalla. Sillä matkalla putouskorkeus on noin 16 metriä. Kuohuja riittää vielä näkymättömiin joenmutkan taakse. Kurttajoen ylittävältä sillalta Korojokeen, kaikkiaan noin kilometrin matkalla, on korkeuseroa 57 metriä, joten ei ihme, että vesi virtaa vauhdikkaasti. 

Laskeudun joenmutkaan, ihan rantakiville. Tästä näkee Alakönkään kokonaisuudessaan, sekä ylä- että alavirtaan.

Tämä oli onnistunut reissu. Oli hienoa nähdä tuo upea köngäs runsasvetisenä ruskapuiden reunustamana.