Tikankonttien lumoissa

Tässä on mennyt jo reilu viikko kun olen joka toinen tai kolmas päivä käynyt tikankonttipaikoilla.  Täällä Kuopiossa ei tarvitse ajaa kymmeniä kilometrejä näitä kauniita kämmeköitä nähdäkseen, vaan muutaman kilometrin päässä kotoa on useampikin tikankonttipaikka. Kun edellisen kerran kävin kuvausretkellä aamupäivän kirkkaassa valossa, niin nyt odotin pitkälle iltaan matalan ja värikkään iltavalon toivossa.

Ilmojen haltija ei kuitenkaan aina ole suosiollinen. Juuri illan tullen taivaalle nousi pilvet. Toivoin kuitenkin pientä pilkahdusta pilvien lomasta. Valoa ei tarvitse olla paljon, vaan pienestäkin valoläikästä saattaa olla hyötyä. 

Jos ei yritä, ei ainakaan onnistu. Niinpä pukeudun metsävarustukseen ja pujahdan lehtometsän suojaan, jossa itikka-armeija jo odottelee verenhimoisena. Hämärässä kuusikossa on tunnelmaa. Polun varren kukkivat kielot ja mustakonnanmarjat kertovat, että tämäkin on kuusikkolehtoa, kuten Kuopion lehdot useimmiten ovat. Mutta tarvitaan vielä jotain erityistä maaperässä, että tikankontit viihtyvät ja tämä lehto on tikankonttien koti. 

Tikankontti on viehkeä kuvattava. Kontrastiset värit, moninaiset muodot ja kukka eri kehitysvaiheissaan antavat haastetta löytää aina jotain uutta kasvista. Nyt lisähaastetta tuo metsän hämäryys. 

Sitten yht'äkkiä etsimestä vilahtavat pienet valopallerot taustalla ja vähäinen valonsäde lävistää myös kukan tummanpunaisia kehälehtiä. 

Kukkien väri muuttuu hetkessä kun valoa pääsee tulemaan enemmän puun runkojen välistä.

Siinä touhutessani kukkien ympärillä, kuulen ääniä läheiseltä polulta. Kaksi lenkkeilijää kulkee rantapolkua. He eivät ole huomanneet minua kun vihreässä maastotakissani ja hyttyshatussani olen pensaiden suojassa. Ajattelin pysyäkin piilossa, koska varmaan säikähtäisivät kun yht'äkkiä pensaikosta näkyisi liikettä. 

Pilvi peittää taas ohuen valojuovan ja lehto hämärtyy. On aika pakkailla kameravehkeet reppuun ja lähteä hipsimään kotiin päin.