Tikankontti kukkii

Kylmä sää viivytti tikankontin kukkien avautumista. Ensimmäisen kerran kävin tikankonttipaikalla 5.6. Silloin vain vähän keltaista pilkotti violettien verholehtien raosta. Kolme päivää myöhemmin olivat jo vähän enemmän auki, mutta vieläkään ei yhtään avonaista kukkaa löytynyt. Sunnuntaina aamupäivällä, eli 11.6. lähdin toiselle tikankonttipaikalle. Tuolle paikalle menen vain silloin kun arvelen kukinnan olevan parhaimmillaan, sen verran hankalan matkan takana se on. 

Sää oli jo vähän lämmennyt ja sehän tarkoitti, että ensimmäistä kertaa tänä kesänä itikoita oli haitaksi asti. Olin varautunut hyttyshupulla, pitkähihaisella takilla, jalkoihin säärystimet ja käsiin ohuet tekonahkahansikkaat. Nuo hansikkaat on osoittautuneet kesän kuvausretkillä käteväksi. Pystyn käyttämään kameraan hanskat käsissä ja ne suojaavat itikan puremilta. 

Ja siinä se on, täysin aukinainen tikankontti. Tikankontteja oli monessa kehitysvaiheessa. Osa oli vielä täysin nuppuisia, osa puolittain avautumassa ja sitten nämä kukkivat kaunottaret. 

Tikankonttikaksosia löytyi myös. 

Maasto oli nyt kuivaa, joten oli mukava istahtaa tikankonttien keskelle ja kuvata alhaalta päin. Siellä on vaan oltava varovainen liikkuessaan, ettei tallaa vahingossa näitä harvinaisia kasveja. 

Yritin saada kuviin tikankonttimetsän salaperäistä tunnelmaa. 

Valo on merkityksellistä kuvissa aina. Verholehtien läpi siilautuessaan valo antaa kukalle hehkua. 

Satuin näkemään miten tikankontin pölyttäjä, eli mehiläinen joutui konttiin. Luontoportissa on hyvin selitetty tikankontin pölytys. Tässä lainaus Luontoportin tekstistä:

Kukan pölyttävät tavallisesti pienet maamehiläiset, jotka huulelle laskeutuessaan lopulta lipsahtavat tai putoavat kontin sisälle. Kontin reuna on liukas ja sisäänpäin kääntynyt, eikä pieni hyönteinen pääse palaamaan samaa tietä takaisin. Kontin takaosassa on kuitenkin läpikuultavia kohtia, ikkunoita, jotka ohjaavat hyönteisen ryömimään oikeaan suuntaan: ahtaaseen käytävään kaksihaaraiseen siitintukun ja huulen välissä. Poistuessaan kukasta käytävää pitkin hyönteinen koskettaa selällään ensin suurta luottipintaa ja sitten jompaakumpaa hedettä, josta sen selkään tarttuu tahmeaa siitepölymassaa. Raskaasta ja palkkiottomasta urakasta huolimatta mehiläiset eivät karta tikankontin kukkia – mikä kasvin kannalta olisikin valitettavaa.

Vaalensin kontin sisustaa, että mehiläinen erottuu paremmin