Talvireittejä

Kaupunkiympäristössä asumisen etuja on, että lähimetsissä kiemurtelee läpi talven hyvin tallattuja polkuja. Kun lunta on vähän, on talvikävelyreittejä tavallista enemmän. 



Kiersin Savolanniemen kulkemalla osin metsäpolkuja ja osin jäälle tallattuja polkuja. 




Tikan työmaa rantapolun varrella


Useimmiten kuitenkin lähden potkukelkalla jääreiteille. Harmaana päivänä, kun tihuutti ohutta pakkaslunta, kuljin Nurmisaaresta Hietasaloon. Alkumatkan sain potkutella aurattua reittiä, mutta Siipinen-saaren eteläpuolen luodoilta aina Hietasaloon saakka tuiskulumi oli kinostanut auratun uran. Puolitoista kilometriä kävelin potkukelkan kanssa. Paluumatkan tulinkin Jaakkoniemen uimarannalle vievää reittiä. Tämä kuva on otettu Hietasalon rannalla. Kameran zoomaus litistää näkymää. Etualalla oleva sauna on Pyöreä-Muuraisen rannalla, lähes kilometrin päässä kuvauspaikasta ja takana näkyy Jaakkonimen uimaranta, jonne suoraan on noin 2,7 kilometriä. 

 
Torstaiaamuna, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, oli selkeää. Lähdin Nurmisaaresta jäälle. Ehdin juuri ennen kuin taivaan vastarusko alkoi vaalentua. Tämä näkymä siis pohjoisen suuntaan. 



Jääreitti kohti Hietasaloa


Vähän ennen auringonnousua


Keilankannan talot vastarusko taustanaan


Auringon nousuaika oli 8:50. Yhdeksän aikaan se alkoi näkyä Luhastensalon takaa. 





Lumipeitteinen Puijon metsä ja  Puijon torni


Kerrostalojan takana Jynkänmäki


Kohti aurinkoa


Väliin aurinko piiloutui pilven taakse ja muistutti kuuta. 


Nurmisaaren rannalta löytyi jääkuorrutteisia pensaita ja heinänkorsia






Ensimmäistä kertaa tänä vuonna valo näyttää keväiseltä. 

Kommentit