Potkurilla Hietasaloon
Tammikuu on mennyt pitkälti flunssasta toipumiseen. Lopulta uskalsin lähteä pitemmälle retkelle kun räkätauti alkoi hellittää. Kuopion talvi on ollut hyvin vähäluminen. Tätä kirjoittaessa 27.1. Savilahden mittauspisteellä on lunta 15 senttiä. Vähälumisuudesta johtuen ei hiihtolatuja vielä ole. Onneksi on jäät. Pakkasjakson myötä järvien jääpeite vahvistui. Viimeisimpien tietojen mukaan Kallavedessä on noin 30 sentin paksuiset jäät.
Kun jään päällä on vähän lunta, on ollut helppoa aurata kulkureittejä järvelle. Hietasaloonkin pääsee useita jääteitä pitkin. Minä olen kulkenut potkukelkalla Saaristokaupungin Jaakkoniemen uimarannalta lähtevää reittiä. Matkaa tulee yhteen suuntaan noin kolme kilometriä.
Useana päivänä on satanut pehmeää pakkaslunta. Sitä on kertynyt jäätiellekin. Potkukelkan liukujalakset auttavat, mutta onhan se meno vähän nihkeämpää kuin kovalla jääpinnalla. Tammikuu on ollut hyvin pilvinen. Vain pieniä valonpilkahduksia näkee joskus.
Hietasalossa ei taida olla sitä viittätoista senttiäkään lunta, koska mustikanvarvut näkyvät lumen alta.










Kommentit
Lähetä kommentti