Tuulinen yö Sorsavedellä

Menee jonkin aikaa ennen kuin pääsen vesille. Siitepöly peittää veneen pinnat. Onneksi otin mukaan tiskiharjan. Sillä on hyvä hinkata veneeseen pinttynyttä siitepölytahnaa. Yleensä sade on huuhdellut enimmät siitepölyt, mutta viime aikojen vähäiset sateet ei ole jaksaneet puhdistaa venettä.

Lopulta saan tavarat veneeseen, moottorin kiinni ja matka kohti Sorsaveden saaria voi alkaa. 

On kulunut yhdeksän vuotta kun viimeksi olen rantautunut tähän saareen. Piti ihan tarkistaa kuva-arkistostani, että näin tosiaan on. Minulla on Sorsavedellä useita suosikkisaaria, joten vaihtoehtoja riittää. Kajakilla rantautumista hankaloittavat kiviset ja kallioiset rannat ja tähänkin saareen pääsen kajakilla vain tietyn vedenkorkeuden aikaan. Veneellä rantautuminen on helpompaa vaikka tällä kertaa piti ottaa huomioon tuuli. Aallot heiluttivat venettä ja on vaara, että vene iskeytyy kiviin sen liikkuessa. Rantauduin ensin saaren toiselle puolen kallion kylkeen ja kävin laittamassa saaren toisen rannan loivalle kalliopinnalle oksia ja majavan järsimän puun veneen telaksi. Sitten ohjasin veneen telojen päälle. 

Tämän saaren erikoisuus on mänty joka on kasvattanut oksastaan elinvoimaisen latvuksen. Männyn tyvipuoli on osittain lahonnut, saa nähdä miten kauan se vielä pysyy vihreänä. 

Saari on vain noin 90 metriä pitkä ja parikymmentä metriä leveä. Siinä on yksi hyvä telttapaikka, jäkälämattokallioita ja komeita rantamäntyjä. 

Juuri nyt saaren rantoja pilkuttavat suopursun tuoksuvat kukat

Koko päivän aurinko oli ollut ohuen pilvikerroksen takana ja hetken aikaa vähän satoikin. Viisikymmentä minuuttia ennen auringonlaskuaikaa (23:09) aurinko alkoi vihdoin näkyä pilviverhon takaa. 

 

 

Auringonlaskukuvat otettua kömmin telttaan ja koetin saada unenpäästä kiinni. Tuuli ei ollut yhtään laantunut iltaa kohti. Se oli myös puuskaista. Kuuntelin teltassa aaltojen kohinaa ja jännitin pysyykö vene paikallaan. Vaikka se oli kallion päällä osittain, löivät aallot siihen koko ajan. 

Nukuin katkonaisesti vähän vaille neljään. Tuuli oli edelleen voimakas. Vain saaren länsirannan edustalla näytti tyyneltä.  

Katsoin sääennusteesta, että kuuden maissa saattaisi olla vähän vähemmän tuulta. Purin leirin, haukkasin vähän voileipää odotin lähtövalmiudessa sopivaa hetkeä lähteä vesille. 

Matka lähisaaren suojaan olisi vain 600 metriä, mutta suora reitti kulkisi sivulaineeseen ja Kaijanselän aallot vyöryivät leirisaareni rantaan monen kilometrin aukosta. Vähän ennen kuutta olin veneessä. Ensin kokeilin sivulaineeseen ajoa, mutta totesin sen liian keikuttavaksi. Etenin leirisaareni suojassa myötäisessä seuraavan saaren rannan tuntumaan ja ajoin sitten sivuvastaisessa tuulensuojaan saaren taakse. 

Loppumatka olikin mukavaa ajoa saarten suojissa ja tuulen ollessa takana. Pystyin jopa ottamaan kameran esiin ja kuvaamaan salmea ylittävän sorsapoikueen. 

Ennen seitsemää olin jo onnellisesti venerannassa ja kiirehdin mökille aamukahvin keittoon. Totesin, että nautin saariretkeilystä huomattavasti enemmän silloin kun on tyyntä tai heikkoa tuulta. Kajakilla on helppoa mennä tuulessakin mutta minun veneenkäsittelykokemukseni on sen verran vähäinen, että veneretkelle lähden vain hyvän sään aikaan.