Pyhätunturi

Lähdettiin katsomaan miltä ruska näyttää tällä hetkellä napapiirin pohjoispuolella. Tänä vuonna on tullut käytyä jo monessa paikassa, joissa edellisestä vierailusta aikaa on kulunut tovi. Näin on myös Pyhätunturin laita. Yksitoista vuotta on viime käynnistä. Maisema toki pysyy samana mutta retkeilyrakenteita uusitaan, joten oli mielenkiintoista nähdä mitä on tapahtunut sitten viime näkemän. 

Lähden heti saavuttua tutkimaan suorinta reittiä tunturiin. Mielessä on seuraava aamu ja auringonnousun kuvaaminen tunturista käsin. Kultakero, Pyhätunturin huippuketjun ensimmäinen ja tunnetuin, on laskettelurinteiden, hiihtohissien ja valaisinpylväiden viidakko. On siis etsittävä paikkoja, josta näkyvyys kaukomaisemaan on avoin ilman noita häiritseviä rakenteita. Karttaa katsoessa selkeimmältä paikalta näyttää itärinteiden pohjoisimman ja pohjoisrinteen välinen sektori. Lähden siis nousemaan rinnettä kääntyen vasemmalle ennen Tajukankaan kotaa.

Nyt on kävelysauvat todella tarpeelliset. Ylös noustessa en paljon katsele ylöspäin, vaan enempi jalkoihin. Puolessa välissä rinnettä pysähdyn huokaisemaan ja kuvaamaan näköaloja. 

Kilometri kävelyä on nyt takana, jonka aikana olen noussut 170 metriä. Ylös huipulle olisi vielä matkaa puolisen kilometriä ja nousua lähes kuusikymmentä metriä, mutta sinne en nyt mene. Keskityn kuvaamaan maisemaa pohjoisen ja idän suuntaan. Pyhäjärvi siellä siintelee ja Pelkosenniemelle menevä tie näkyy suorana viivana sen vasemmalla puolen. Järven oikealla puolen kohoaa Soutaja-tunturi. 

Mustikanvarpuruskaa variksenmarjakasvuston vierellä. Tunturin laen mustikat ovat vielä kovia ja hyvänmakuisia. Täällä ylhäällä pakkanen ei ole pehmentänyt niitä. 

Kuljen vielä vähän matkaa lännen suuntaan kunnes tavoitan tunturin laelle menevän huoltotien ja lähden sitä pitkin laskeutumaan alaspäin. Paikoin tie on todella jyrkkä. Katsoin kartasta, että esim. 170 metrin matkalla on korkeuseroa 30 metriä, prosentteina lähes 18%, eli 10 astetta. Se on jalan kulkienkin aika hankalaa. Täytyy tukea sauvoilla alarinteen puoleen. Mutta maisemat tien varrelta ovat mahtavat. 

Huoltotieltä erkaantuu tie oikealle, kulkemaan kurun reunaa. Kurussa on monin paikoin pieniä vesilammikoita. 

Näkymä kurun reunalta idän suuntaan

Kivierämaata ja ruskaläikkä

Tällä maisemareitillä on pituutta noin kolme kilometriä. Nousu tunturiin on rankka mutta maisemat palkitsevat.

Maisemaa voi katsella myös hotellihuoneen ikkunasta. Iltapilvet laakson yllä. 

Jostain syystä herään yöllä vähän yli yksi. Ei tarvitse edes nousta sängystä, revontulet loimuavat ikkunasta. Nämä ovat ensimmäiset revontuleni tällä kaudella, joten kiireesti saan vaatteet päälleni, kameran revontuliasetuksiin ja kiirehdin hotellin pihavalojen ulottuvilta pimeyteen. Otsalampun valossa etsin rinteestä jalustalle sopivan paikan. Sählään kameran kiinnityksessä ja jalustan kuulapään ruuvi putoaa jonnekin jalkojen juureen. Yritän lampun valossa etsiä sitä, mutta en löydä. Kokoan kivistä merkin putoamispaikalle. Ehkä päivänvalossa onnistun löytämään pudonneen ruuvin. Kamera pysyy kuitenkin jalustassa, joten alan kuvata ympärillä loimottavaa taivasta. 

Nämä revontulet ovat melko lailla paikallaan. Kovin monenlaista kuvaa niistä ei saa. Kuu ei nyt valaise yhtään maisemaa, on vain revontulten valo. 

Sitten revontulet hiipuvat vähän ja katson järkevämmäksi pakata kamppeet ja lähteä jatkamaan unia, koska tiedossa on, että kello herättää viiden aikaan. Jo revontulia kuvatessa huomasin, että Pyhäjärven yllä on sumua. Sen perusteella saattaa olettaa, että sumua on aamullakin. 

Näkymä huoneen ikkunasta viiden aikaan. Sumu on pakkautunut alaville paikoin. Esimerkiksi 70 metriä alempana oleva luontokeskus on sumun peitossa. 

Kameratarvikkeet on pakattu reppuun ja lähden liikkeelle. Ensin käyn Tajukankaan kodan luona olevalla kumpareella. Näkymä on hieno mutta ounastelen sumun alkavan kohota yhtä aikaa auringon kanssa, joten lähden taipaleelle nousemaan laskettelurinnettä ylöspäin. 

Tässä olen taas muutaman kymmenen metriä ylempänä. Vaikuttaa siltä, että sumulautta pysyy paikallaan auringonnousuun asti, joten alan etsiä sopivaa istuinpaikkaa. Valinnanvaraa on, koska Pyhätunturin kivet ovat useimmiten tasaisia ja suorakulmaisia. 

Vaihdan kameraan zoom-objektiivin. Sillä voi poimia näkymiä taivaanrannalta. 

Auringonnousuun on vielä hetki mutta pilvet alkavat jo värittyä

Ihan tunturin juurella sumun ja metsän vuoropuhelu on mustavalkoinen.

Sumun liikkeitä on hauska seurata. Nämä huput näkyivät hetken aikaa Soutajanlammin yllä. 

Maiseman väritys vaihtelee koko ajan sen mukaan miten valo osuu liikkuvaan sumuun. 

Noin 6:15 aurinko alkaa näkyä pilvimeren yläpuolella.

Odotettu hetki koittaa kun aurinko alkaa värittää sumulauttaa tunturin juurella

Valo löytää myös rinteen lohkareikkoon

Valon juhlaa

Soutajanlampi

Sumu ei haihdu mutta valon väri vaalenee. Pakkaan kameran reppuun ja lähden laskeutumaan rinnettä alas. Palaan yöllisen revontulikuvauksen paikalle ja pudonnut kamerajalustan kuulapään ruuvikin löytyy kivenkolosta.