Kello on vähän yli viisi aamulla kun nostan repun selkään ja pujahdan polulle kohti Pyhävaaraa. Otsalamppua olisi tarvittu, mutta onhan minulla pieni taskulamppu, joka valaisee sen verran, että polun kivet ja juurakot erottuvat. Lämpimien päivien ja öiden jälkeen on viime yö ollut viileämpi. Auton mittari näytti vain viittä lämpöastetta.
Oikeasta reunastaan ohentunut kuu kurkistelee kuusten latvojen yläpuolella.
Kilometrin käveltyäni tulen luonnonsuojelualueen rajalle. Nyt on jo niin valoisaa, että näkee kulkea ilman lamppua. Edessä on matkan jyrkin osuus. Kun kilometrin matkalla on noustu 70 metriä, on seuraavan puolen kilometrin matkalla vielä saman verran nousua.
Ensimmäinen pysähdyspaikkani Pyhävaaralle nousetessa on aina vaaran itälaidan jyrkänteellä. Siitä avautuu näkymät idästä etelään. Kauempana idän suunnalla on Rukajärvi ja alapuolellani Pyhäjärven eteläpää. Pyhäjärvi on nyt lähes kokonaan sumun peitossa.
Rukajärvi ja saaret Onkerniemen edustalla
Sumu on levittynyt alaville paikoin
Kiipeän viimeisen nousun vaaran laelle. Lännen suunnalla maisema on vielä harmaa.
On aurinonnousun hetki. Aurinko nousee kaukana näkyvän tunturin viereltä. Kartasta yritin hahmottaa mikä paikka se on ja tulin siihen tulokseen, että se on Kivakkatunturi Paanajärven lähellä.
Kun taivaalla ei ole pilviä, on auringonvalo nopeasti liian kirkas kameran optiikalle. Auringosta jää kuvaan vain valkea laikku, vaikka todellisuudessa nousevan auringon väri on punainen.
Kameran pistemittauksella sain auringon todellisen värin kuvaan mutta silloin koko muu ympäristö jää mustaksi.
Seisoin laakealla kivellä auringonnousua kuvatessa. Siinä vierellä oli tämä upea ruskavärien asetelma riekonmarjaa ja mustikkaa höystettynä puolukan lehdillä.
Auringon noustua ylemmäs alkaa maisema saada väriä valon värittäessä sumukerroksia. Nyt olen laskeutunut taas alemmas idän puolen jyrkänteen reunalle. Sieltä on parhaat näkymät sumun verhoamiin metsiin, järviin ja soihin.
Seuraavan puolen tunnin aikana katselen ja kuvaan sumun näytelmää. Tuuli on virinnyt vaaran laella mutta alhaalla on ilmeisesti vielä tyyntä, koska sumu ei näytä paljon liikkuvan. Maiseman väritys sen sijaan muuttuu riippuen siitä miten valo osuu eri paikkoihin.
Evästeltyä lähden hiljalleen laskeutumaan alas vaaralta. Jyrkänteen reunalla on ollut kelopuu, jota olen usein kuvannut erilaisilla taustoilla. Nyt kelo on kaatunut. Menee vielä vuosikymmeniä ennen kuin se maatuu kokonaan. Esimerkiksi nämä oksantyvet ovat tiivistä ja kovaa puuta.
Matka alas edistyy hitaasti. Vähän väliä pysähdyn syömään mustikoita. Varsinkin vaaran ylärinteillä on paljon suuria mustikoita.
Juolukan lehdet alkavat vaihtaa syysväriin. Jäin pitkäksi aikaa kuvaamaan pisaraisia juolukanlehtiä, jotka auringonvalo sai loistamaan.
Kommentit
Lähetä kommentti