Vesille

Odotettu hetki koitti 8.5. kun pääsin melomaan jäistä vapautuneelle mökkilahdelle. Odotin kovasti näkeväni kuikan, niin kuin useimmin on tapahtunut kevään ensimmäisellä melonnalla, mutta sitä ei näkynyt eikä kuulunutkaan. Sen sijaan kurki suoritti ylilennon matalalta ja läheltä. 

Tämä melonta oli merkityksellinen myös siksi, että talvella ehdin monta kuukautta miettiä, pääsinkö enää koskaan mökkivesille kajakilla. Jos olisin menettänyt ajokorttini silmän näkövajeen vuoksi, en olisi enää pystynyt tulemaan mökille. Siksi istuessani kajakkiin tunsin suurta kiitollisuutta kun saan olla taas tässä. 

Saunan lämmityksen lomassa seurasin auringon laskua vastarannan metsän taakse. 

 

Palju ja mökkisauna! 

Vielä illan hämärtyessa istuin paljussa. Oli täysin hiljaista, ei minkäänlaisia ääniä mistään. Kunnes, yht'äkkiä lahdelta kuului "kuikkoo, kuikkoo". Olihan ne kuitenkin jo tulleet, mökkilahden kuikat kotivesilleen. 

Aamulla lähdin taas vesille. Nyt kuikat olivat vastassa saaren rannan tuntumassa. Reviirihuutoa ei nyt kuulunut vaan ne keskustelivat keskenään "kraoo, kraoo" ja sitten sukeltaessan kuului pienesti "kuik".

Vaiverot olivat enimmäkseen nupulla, mutta auringon lämmittämän rantakiven juuresta, ihan vesirajasta löytyi muutama kukkiva vaivero.