Ajeltiin 3.1. Kuusamoon. Heti seuraavana päivänä halusin päästä ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämään Wapeilla. Kuopiossa oli pitkään vain pehmeää, pohjaan asti upottavaa lunta, joten säälin suksieni pohjia. Sitten suojakeli ja pakkanen kovetti hangen sementiksi, eikä sekäään ole hyväksi Wappien pohjille. Kuusamoon on sitten viime käynnin tullut lisää lunta. Lumensyvyys on tällä hetkellä noin 40 senttiä.
K jättää minut Kilpeläntien varrelle, jossa laitan sukset jalkaan ja lähden hiihtelemän kohti Pyhävaaraa. Polku-uralla on ihan tuoreet leveät suksenjäljet, joten matka sujuu joutuisasti.
Noin kilometrin hiihdon jälkeen, luonnonsuojelualueen rajalla, näen ensimmäistä kertaa vilahduksen taivaanrannasta, jossa aurinko näkyy ihan pienestä pilvenraosta. Mitenkähän tässä käy, meneekö taivas täysin pilveen ennen kuin ehdin Pyhävaaran laelle. Edessä on reitin jyrkin osuus.
Nyt jo melkein perillä. Kelloni ilmoittaa sykerajan ylityksestä. Vaikka yritän nousta hiljaa ja maltillisesti, on nousu sen verran jyrkkää, että maksimisykkeille menee. Eipä sitä ennen tullut moiseen asiaan kiinnitettyä huomiota. Varmaan olen monet kerrat ennenkin noussut tätä kohtaa sykealueen ylärajoilla.
Perillä! Kuusamon talvipäivä on vielä lyhyt. Kello on 12:16, eikä aurinko ole tuon korkeammalla. Auringon laskuaika on 13:47. Sinne saakka aion hiihdellä laella ja katsella aurigon kiertoa.
Pilviä on juuri sopivasti. Laskeva aurinko värittää ympärillään olevaa pilvikerrosta ja antaa lisäväriä maisemaan.
Laskeudun kallion viertä vähän alaspäin kun tykkykuusen vierellä humpsahdan syvälle hankeen. Oikean jalan suksi jää jumiin kuusen alle. Olen selälläni linkkuasennossa ja tuntuu, että en pääse liikkumaan minnekään. Kamera on ollut kaulalla ja nyt se on osittain lumessa. Ensin alan pelastaa kameraa. Hivutan repun selästäni ja pujotan kameran reppuun. Sitten nostan vasemman jalan suksineen ylös, että pääsen irrottamaan siteen. Irrotettuun sukseen ja sauvaan nojaten pääsen kohottautumaan sen verran, että saan otteen kuusen oksasta ja pääsen vetämään itseni seisomaan. Sitten alan kauhomaan lunta oikean jalan päältä, että löydän siteen ja saan sen irrotettua. Olipahan telkeet. Olen kaatunut ennenkin pehmeään lumeen, mutta en ihan näin pahasti. Onneksi kroppa ja välineet pysyivät ehjinä.
On vielä 40 minuuttia auringonlaskuun, vaikka näyttää siltä, että aurinko laskee ihan näillä minuuteilla.
Auringon piiloutuessa osittain pilven taakse, vaihdan pitemmän objektiivin kameraan ja jään seuraamaan auringon painumista toisaalta pilven, toisaalta horisontin taakse.
Kun auringosta on enää ohut siivu jäljellä, pakkaan kameran reppuun ja lähden liukumaan alas kohti Kilpeläntietä. Nyt on mukava laskea. Pehmeä lumi jarruttaa menoa jyrkemmissä kohti, loivemmalla lasken lumikenkäuraa pitkin. Uran molemmin puolin on pehmeää lunta, joten jarrutus on helppoa jos vauhti alkaa kiihtyä liikaa. Mitään huippunopeuksia liukulumikengällä ei saavuteta. Katsoin kellosta, että enimmillään nopeuteni oli 9 km/h. Pyhävaaralle noustessa matkaan meni vajaa tunti, alas tuloon menee vajaa puoli tuntia.
Kommentit
Lähetä kommentti