Yöretki Sorsavedelle

Olin odottanut jo pitkään sopivaa säätä Sorsaveden retkeen. Silloin kun lähden veneellä, toivon sateetonta mutta myös vähätuulista säätä. Nyt oli olosuhteet kohdallaan kun ilmakin lämpeni lähelle hellelukemia. Retkikamppeet vain veneeseen ja kokka kohti Sorsaveden saaria.

Lähtö jäi sen verran myöhään, että lounasaika on ohi jo ajat sitten. Mutta onnistuu se lounastaminen näinkin. Vene kelluttelemaan ja ruokatermarista lämmintä kesäkeittoa seuranaan karjalanpiirakkaa. 

Kalasääski on pesällään. Kuva on otettu kaukaa koska en halunnut häiritä. Tosin, on se tainnut tottua ohikulkijoihin, koska salmessa liikutaan paljon veneillä. 

Lähestyn kalliosaarta, jossa joskus olen yöpynytkin. Jo kaukaa kuuluu saaresta kurkien huudot. Koetan katsoa missä ne ovat, mutta en näe niitä. Osoitan kameraa saaren suuntaan ja näppään umpimähkään kuvan. Toisen kurjen hahmotan kun zoomailen kameran näyttökuvaa mutta toisen löysin kuvasta vasta isolla näytöllä kotona. Kurjet huutelevat vielä peräänkin kun jatkan matkaa. 

On tämä vaan hienoa. Lipua hiljaisuudessa pitkin saarten rantoja ja katsella vaihtuvaa maisemaa. 

Sorsaveden rannat ovat kivikkoisia ja kallioisia. Tämä ranta on hyvä nousta maihin veneellä. Laakea kallio viettää loivasti veteen. Veneen voi ajaa kiinni kallioon ja nousta sitten vetämään se ylemmäs. Kuvassa näkyvä syvennys kalliossa mahdollistaisi ehkä kajakillakin rantautumisen. Lisäksi kalliolla on istumakivi. Noin kolmekymmentä senttiä korkea ja tasainen päältä. Tuossa on hyvä katsella auringonlaskut ja -nousut. 

Kirkasta ja puhdasta Sorsavettä

Teltta on pysytetty näköalapaikalle pehmeän sammalikon päälle. Päällystelttaa ei nyt tarvitse virittää, koska sadetta ei ole luvassa. 

Maisema luoteeseen.

Iltapäiväkahvin aika. Sen kunniaksi, että olen taas päässyt tänne paratiisisaarelle, on kahvin kanssa tarjolla mansikkakakkua. 

Kiireetöntä olemista, näköaloista nauttimista ja teltassa lepäilyä on ohjelmassa. Ja yllättävä tapahtuma. Soutuvene ilmestyy saaren takaa ja rantautuu pienelle luodolle noin kolmensadan metrin päähän. Vene on puusta tehty ja kilpamallinen, sellainen jolla soudetaan Sulkavan souduissa. Veneessä on kaksi miestä, joista toinen soutaa ja toinen meloo. He virittelevät puihin jotain, luultavasti riippumatot. Olen retkeillyt Sorsavedellä ensimmäisen kerran 80-luvulla ja siitä lähtien lähes joka kesä, mutta koskaan ennen en ole nähnyt täällä muita retkisoutajia tai -melojia. No, kerta se on ensimmäinenkin. 

Auringon alkaessa painua alemmas lähden soutelemaan lähisaaria kierrellen. 

"Kultaisin ilta-aurinko

maalaa maailmaan meidätkin

kauniimmin" PMMP

Veneellä voi siirtyä helposti paikasta toiseen saadakseen auringon sopivalle kohti. Pilvet kehystävät maiseman. 

Rantaudun ja istun retkijakkaralle seuraamaan auringonlaskua järven taakse. 

Moottorivene vilahtaa ohi ja jättää jälkeensä peräaallot. 

Idän suunnalla on sinipunaväritys.

Kello lähestyy jo puoltayötä, mutta en malta mennä nukkumaan. Auringonlaskun jälkeen taivaan värit syventyvät entisestään. Tämä on kuvattu 23:30. Mutta nyt kaivaudun makuupussiin odottelemaan unta. 

Näkymä teltan oviaukosta puoli neljän aikaan. Jatkan unia, mutta herään kohta outoon ääneen. Jonkinlaista kolahtelua kuuluu. Kurkistan ulos ja näen ihan rannan tuntumassa veneen peräaallot. Venettä ei näy. Olisivatko lähiluodolle leiriytyneet soutajat lähteneet aamuyön soudulle. 

Puoli kuuden maissa päätän nousta. On täysin tyyntä. Sen verran on kuitenkin viileää, että pitää lisätä vähän vaatetusta kun lähden keittelemään aamukahvia. 

 

Aamukahviterassi Sorsaveden tapaan

Pakkaan teltassa makuupussia kun huomaan rannassa veneen luona kolme vesilinnunpoikasta sukeltelemassa ja uimassa. Pokkari on siinä vieressä mutta poikaset ovat sen verran rantapenkan takana, että en saa niistä kuvaa. Mutta kohta teltan toiselta puolen kuuluu äännähdys. Emo on tullut etsimään poikasiaan ja komentaa ne luokseen. Nyt minulla on kamera valmiina ja saan muutaman kuvan kun perhe kootaan ja poistutaan paikalta. 

Pakkaaminen on helppoa kun veneen saa sivuttain rantaan päin. 

Lähden lipumaan kalliosaarten sokkeloihin. Tämän saaren nimi hymyilyttää aina. Pitkä-Palanut on varmaan kauan sitten ollut puuton mutta ei ole enää. 

Kapeikoissa sammutan moottorin ja soudan

Hiljaisuus on täydellinen

Perillä venepaikalla. Paarmat ovat vastaanottamassa. Vesillä niitä ei ollut mutta ilman lämmettyä ovat aktivoituneet täällä rannalla. Veneen akkuvirta riitti hyvin. Ajan yleensä keskinopeutta, n. 3,5-5 km tunnissa, joten virtaa kuluu maltillisesti. Myös tyyni sää vaikuttaa. Jos joutuisin puskemaan vastatuuleen, kasvaisi virrankulutus huomattavasti.