Neulamäen luolat ja mäkitervakot

Pilvipoutaa ja neljätoista lämpöastetta. Juuri sopiva sää lähteä tutkimaan Neulamäen jyrkänteen kasvillisuutta ja luolia. Kuljen Kolmisoppilammen pohjukasta purovartta myötäilevää polkua, jota myyränportaat ja kotkansiivet reunustavat, Vuorilammin takarannalle. Siitä lähden oikomaan rinnettä ylös Neulamäen jyrkänteen juurelle. 

isotalvikki

Tutut luolat löytyvät helposti. Talvella, vähän lumen aikaan, kartoitin helpon reitin luolille. 

Kalliokohokki ei ole kovin yleinen kohokkikasvi. Se vaatii tietynlaisen kalliopinnan viihtyäkseen. 

Neulamäen jyrkänteen alapuoli ei ole niitä helpoimpia maastoja. Sammalpintaisia kalliolohkareita ja väliin kaatuneita puunrunkoja. 

Lippaluola

Tällä kertaa en kiivennyt rakoluolaan, vaan tyydyin kuvaamaan sen etelän suunnalta. 

Myrskyt ovat myllertäneet jyrkänteen aluskuusikossa. Ilmankos tutuksi tulleita kulkureittejä ei tahdo löytyä. 

Lähden kulkemaan polkua Vuorilammille päin. Tämä polku ohittaa kaatuneet puunrungot jyrkänteen puolelta ja on vähemmän kuljettu. Puiden välistä huomaan jyrkänteen seinämällä punaisia kukkia. On päästävä lähemmäs katsomaan mitä ne ovat. Poikkean polulta, ylitän kivilohkareita ja kaatuneita puunrunkoja ja pääsen lopulta jyrkänteen juurelle. Ihan oikein aavistin, punaiset kukat ovat mäkitervakkoa, jotka kasvavat kallioseinämässä yhdessä karvakiviyrtin kanssa. 

karvakiviyrtti

Löysin Neulamäen mäkitervakot ensimmäisen kerran luolaretkellä kesällä 2017. Sen jälkeen olen monesti kävellyt jyrkänteen aluspolkuja mutta en ole osunut kukinta-aikaan paikalle. 

Mäkitervakko on nykyisin yleisempi tienvarsilla. Siellä se kilpailee elintilasta muiden niittykasvien kanssa. Täällä kalliopinnoilla se saa enemmän kasvutilaa. 

Kukat ovat edukseen tumma kallio taustanaan. 

Tämän kuilumaisen pystyluolan löysin myös kesällä 2017.  En sen kummemmin pannut paikkaa mieleen, enkä sen jälkeen ole sitä löytänyt. Kaatuneet puunrungot jyrkänteen alla ovat muuttaneet polkuja ja reittejä. Mutta nyt, kun löysin mäkitervakot, löytyi myös luola. Se on 2-3 metriä syvä. Pelottavan näköinen paikka. 

Matka jatkuu kalliokielopaikalle. Ensin yritän kuvata kieloa polun varrelta, mutta en onnistu saamaan risukon keskeltä mieleistä kuvaa. On siis kiivettävä kalliohyllylle. Joka kesä jännitän vieläkö koordinaatiokyky on tallella. Reitti hyllylle on vähän arveluttava. Sauvoilla tukien ja puiden oksista kiinni pitäen pääsen kuitenkin perille. Kalliokielon kukat ovat kylläkin jo kuihtumisvaiheessa, mutta kukkivan varren vierellä oleva uusi rehevä kalliokielokasvusto ilahduttaa. 

Jos kalliokielon kukat olivat pettymys, niin jyrkänteellä kukkiva vanamo lohduttaa. Pääsen alhaalta käsin kuvaamaan pokkarin kääntyvän näytön ansiosta kukan kauniin sisuksen.  

Istahdan hetken Vuorilammin nuotiopaikalla ja lähden sitten paluumatkalle.