Kaihileikkaus

Kun kaksi ja puoli vuotta sitten aloitin tätä nykyistä blogiani, olin juuri toipumassa silmän verkkokalvovaltimotukkeuman jälkiseurauksista. Opettelin elämään vasemman silmän vajaan näkökentän kanssa. Siksi meni aikaa liiankin kauan, lähes kaksi vuotta, ennen kuin tajusin hakeutua silmälääkäriin näön tarkastukseen.
Olin luullut, että näön huononeminen johtuu näkökentän vajaudesta. Eräänä iltana syyspimeällä sateessa ajaessa vasta tajusin miten huonosti näen. Lääkärissä selvisi, että minulla on pitkälle kehittynyt kaihi molemmissa silmissä. Lääkäri kirjoitti lähetteen kaihileikkausta varten.

Pari päivää sitten olin leikkauksessa. En kovin paljon ottanut selvää etukäteen, mitä leikkauksessa tapahtuu. Luin ainoastaan materiaalin, joka tuli leikkauskutsun mukana. Netistä kyllä löytyy yksityiskohtaisia kuvauksia leikkauksen kulusta, mutta ajattelin, että ei pelota niin paljon kun tiedän mahdollisimman vähän miten leikkaus tapahtuu. 

Odotushuoneessa istuu jännittyneen näköisiä ihmisiä pienet leikkilapiot käsissään. Joku on keksinyt hyvän idean miten potilaille tarkoitettujen pukukaappien avaimet eivät lähde käyttäjän mukaan. Pukukaapin avain on kiinnitetty lapioon. Kukaan ei viitsi kuljetella kolmenkymmenen sentin pituista leikkilapiota kovin pitkälle. 

Hoitaja mittaa verenpaineen. Hups! onpa se koholla. Johtuu varmaan jännityksestä. Saan verenpainetta alentavan lääkkeen. Vierustoveri kertoo saaneensa Diapamin jännitykseen. Hänellä on varmaan ollut vielä korkeampi verenpaine. 

Sitten tulee aika siirtyä leikkaussaliin ja käydä pitkälleen hammaslääkärin tuolia muistuttavalle istuimelle. Saan vielä tyynyn niskan ja polvien alle ja peiton päälle. Vasemman käden ulottuville annetaan puristettava vinkulelu. Sitä pitää painaa jos jotain tuntuu olevan vialla tai haluaa puhua. Sitten silmien ympärille tulee joitain peitteitä, silmiä suihkutetaan useamman kerran, puudutusainetta ilmeisesti. Ensin käsiteltävän silmän ympärille tulee luomenlevittäjä. On outo tunne kun tekisi mieli räpytellä silmää, mutta ei pysty. Sitten vierellä alkaa hurista joku laite ja silmää operoidaan. Näen violettia ja vihreää väriä ja erilaisia valopalloja. Silmä ilmeisesti harhautuu niitä katsomaan, koska lääkäri muistuttaa, että pitää katsoa alinta valopalloa. Kohta lääkäri sanoo, että vasen silmä on nyt operoitu ja kysyy tehdäänkö toinenkin silmä. No, mikäpä siinä, tässähän minä nyt olen. 

En tiedä tarkkaan, kauanko aikaa meni, mutta arvelen, että puolessa tunnissa homma on selvä. Vaikka mitään erikoista lääkitystä en saanut, on olo hutera kun nousen tuolista. Onneksi minulla on saattaja, joka taluttaa autolle ja kotimatkalla käy apteekissa hakemassa lääketipat. Silmät ovat alkaneet vuotaa vettä. Sitä tulee noroina kun hanasta tiputtaen. Autosta noustessa en enää näe mitään. Kaikki on ihan valkoista. Mutta kohta alan nähdä hahmoja ja valoa. Nyt saa hyvän käsityksen mitä on olla näkövammainen. Illalla silmissä on roskan tunnetta mutta ei kirvelyä. 

Nukkumaan mennessä puoliso tiputtaa lääketipat ja teippaa silmien päälle muoviset suojat. Nukun hyvin. Aamulla herättyä saan jo itse lääketipat silmiin. Aamupäivällä alan totutella uusiin silmiini. Puhelimen ja tabletin katsominen ja kirjan lukeminen onnistuu ilman laseja, samoin tietokoneen näytön katselu ja keittiöaskareet. Kaukonäkö on huonompi. Näkö saattaa vielä muuttua seuraavien päivien ja viikkojen aikana. Lääketippojen ja kostutustippojen tiputtelua on muistettava tehdä seuraavat kaksi-kolme viikkoa. Kuukauden päästä on silmälääkäri ja silloin näkö tarkastetaan ja saan uudet silmälasit.