On vielä hämärää kun aamuviideltä asettelen reppua selkään Myllykosken parkkipaikalla Juumassa. Otsalamppu on tarpeen alkumatkasta kun ylitän Myllykosken ja Putaanojan sillanpielestä pujahdan Aallokkokosken rantaa kiemurtavalle polulle. Olen varautunut siihen, että parin kilometrin matkaan Jyrävän taakse Linnakalliolle menee melkein tunti. Tämä Kitkajoen takarannan polku ei ole kestävöitettyä leveätä baanaa kuten joen toisen puolen virallinen Pienen Karhunkierroksen reitti, vaan täällä joutuu väistämään kiviä, kantoja ja polun ylle kaatuneita puita.
Jäljistä päätellen polkua on kuitenkin käytetty. Metsäpolkuhan menee nopeasti umpeen ellei sitä kuljeta. Kapea kaista joen rannassa ei kuulu suojelualueeseen, joten rannan tuntumassa kulkeminen on luvallista. Metallipaalut tasaisin välimatkoin kertovat suojelualueen rajasta.
Ohitan Jyrävän sen yläpuolen kallion päältä ja laskeudun jokirantaan Siilasmajan alapuolella, paikassa jossa Jyrävän suvannon vedet kaatuvat pieneen könkääseen ja jatkavat koskena eteenpäin kohti Venäjän rajaa.
Alapuolellani on kivisärkkä. On kulunut montakymmentä vuotta siitä kun rantakallio murtui ja kivet tukkivat osan jokiuomasta. En ole mistään saanut selville minä vuonna tuo tapahtui, mutta muistan, että siitä oli lehdessä juttua. Kysyin tekoälyltäkin ajankohtaa ja se vastasi, että vuonna 2009. Minun mielestäni se tapahtui paljon aiemmin.
Siinä se on, Linnakallio, tämän retkeni pääkohde. Kesällä 2016 kiersin koko Pienen Karhunkierroksen takarannan kautta. Silloin olen käynyt täällä viimeksi. Pari kertaa olen ohittanut kallion koskiveneen kyydissä, mutta siinä ei paljon ehdi katselemaan, koska vene hujahtaa nopeasti ohi virran kuljettaessa.
Kallion pää on kuin kaatumaisillaan oleva kivimuuri. Se on noin neljä metriä korkea. Pituutta sillä on ehkä sata metriä. Kivimuurin päälle pääsee kun nousee rinnettä ylös. Siellä muuri mataloituu.
On aika jännittävää seistä kallion päällä. Oikealla puolen on monen metrin pudotus alas ja vasemmalla on koski.
Syksyisin auringon noususuunta on Jyrävänniemen kohdalla joen suuntaisesti. Olen vuosia sitten ollut auringonnousun aikaan Kalliosaaren ja Vattumutkan paikkeilla, nyt ensimmäistä kertaa näen auringonnousun Linnakalliolla.
Vähän mystisempää tunnelmaa saa kun kuvaa pitkällä zoomilla kanjonia.
Juurista päätellen tämäkin mänty on seissyt kauan kallion päällä.
Kallion päästä, ihan jokirannasta saan kurkotettua kuvia kun sumu hiipii pitkin Linnankallion seinämää.
Kello on vähän vaille kahdeksan. Siilasmajalla on herätty ja laitettu kaminaan tulet. Savun tuoksu tuntuu täällä joen toisella puolenkin.
Lähden jokirantaa ylävirran suuntaan kohti Jyrävää. Vaikuttava kallioseinä kohoaa vierellä.
Jyrävä jää vielä varjoon, mutta aurinko valaisee takarantaa.
Nousen kallion päälle "salaista" kulkureittiä. Salainen siksi, että tuo köysi on reitin puolivälin jyrkimmällä paikalla, eikä ylä- ja alapuolelta näe mistä reitti kulkee. On vain lähdettävä nousemaan ylöspäin kurussa ja sieltä se köydenpää löytyy.
Aallokkokosken viimeisiä kuohuja. Kallion päällä kävellessä kuulee Jyrävän jyrinän ja heti kun sen ääni hiljenee, alkaa Aallokkokosken äänet kuulua.
Aallokkokoski
Myllykoskella en pysähdy muuta kuin tämän pakollisen kuvan oton verran. Ruska ei tänä vuonna ole kovin kummoinen. Osa koivuista on jo karistanut lehtensä ja monet koivut ovat ruskeita.
Myllykoskelta parkkipaikalle menevällä polulla on portaiden korjaustyöt käynnissä. Yhdet portaat on jo uusittu ja parhaillaan rakennetaan uusia portaita vähän eri paikkaan korvaamaan portaita, jotka ovat vajoamaisillaan hiekkarinteeseen.
Kommentit
Lähetä kommentti