Tulilla

Jäällä liikkuminen tänä talvena on ollut hankalaa, ellei mahdotonta. Melkein heti järven jäädyttyä lunta satoi runsaasti jään päälle. Lumipeite eristi niin paljon, että jäät eivät vahvistuneet. Lisäksi paksu lumikerros painoi jäitä ja vettä nousi jään ja lumen väliin. Viime viikolla kuljin ensimmäistä kertaa karvapohjasuksillani pitemmän matkan jäällä, silloinkin seuraten aiemmin kuljettua jälkeä, joka oli jäätynyt. Nyt, muutaman päivän kovan pakkasen ja sitä seuranneen lyhyen lauhan sään jälkeen lumi jään päällä on kovettunut. 

Lähden liikkeelle Savolanniemen länsirannalta. Karkea lumi rahisee suksen alla. Toiveena on nähdä värikäs auringonnousu, mutta juuri nyt näyttää siltä, että pilvet vyöryvät peittämään taivaan. 

Auringonnousun aikaan on vielä hetki, mutta horisontin takaa tuleva valo alkaa värittää idän taivasta. 

Väri vaihtelee ruusunpunaisesta oranssiin ja violettiin. 

Nousen rannalle saareen, jossa on laavu ja lähden hakemaan polttopuuta vähän kauempana olevasta puuvajasta. 

Kun tulen pilkkeideni kanssa laavulle, on aurinko juuri noussut metsänrajan yläpuolelle ja ensimmäiset säteet värittävät maisemaa. 

Virittelen tulet ja pian auringon hehkun lisäksi hehkuu myös nuotio. 

Polttopuissa on pakkasen jäljiltä kosteutta pinnassa ja se saa aikaan savun tupsahduksia kun kohentelen tulta. On täydellinen sää istua tulilla. Pakkasta on viitisentoista astetta ja ihan tyyntä.

Alan valmistautua lähtöön. Kun erottelen palamattomia puita erilleen, että seuraavalle tulen sytyttäjälle jäisi hyvät syttypuut, syntyy runsaasti savua. Siitä tulee kullanvärinen savuefekti kun aurinko valaisee savun läpi. 

Paluumatkalla pysähdyn Savolanniemen kärjessä katsomassa viime syksynä valmistunutta uutta laavua. 

Laavu on sijoitettu täydellisesti suuaukko etelän suuntaan. Laavu suojaa istujaa pohjoisen, koillisen ja luoteen kylmiltä tuulilta. 

Männyt molemmin puolin nuotiorinkiä kehystävät laavulta avautuvaa näkymää järvelle.