Hiljaisuudessa

Pohjois-Suomessa on saderintama ja Etelä-Suomessa samoin. Siihen väliin jää Suomi-neidon lanteille vyöhyke, joka sääennusteen mukaan on pari päivää aurinkoinen, eli juuri täällä meillä. Siinä tilaisuuteni pestä mökkituvan iso matto. Räsymatto ei ihan nopeasti kuivu, joten tarvitaan tuulta ja aurinkoa, että sen saa kuivaksi parissa päivässä. Siispä evästä ja vaatetta mukaan ja mökille. 

Jaksan juuri ja juuri nostaa litimärän maton kaiteelle valumaan. 

Päivä on juuri sopiva maton kuivaukseen. Aurinko paistaa ja tuuli on lännen suunnalta, eli salmen takaa tontin suuntaan. 

Matonpesijän perusruokaa. Nuotiolla leiskumuurikalla lämmitetty maksalaatikko toimii aina. 

Höysteet löytyy nuotiopaikan vierestä. 

Samalla kerään aamupalajukurtin marjat. 

Koko päivän on tuullut aika reippaasti. Illansuussa, noin kello 18 aikaan, tuuli äkisti tyyntyy. Iltamelonnalle siis. Vedenpinta on taas laskenut. Täällä latvavesillä se on jokakesäinen ilmiö, mutta nyt vedenpinta on ehkä hieman alempana kuin yleensä tähän aikaan. Viime viikkojen sateet ovat vähän tasoittaneet pinnan laskua. Ilman sateita olisi vielä huonompi tilanne. 

Kolmikilometrinen pitkin kapeaa lahtea ja olen ison selän äärellä. Tässä käännyn takaisinpäin. Kuusi kilometriä melontaa riittää tällä kertaa. 

Kajakkimeloja näkee kulkiessaan pienimmätkin yksityiskohdat. Täysin tyynellä voi onnistua kuvaamaan vedessä kelluvan siemenhöytyvän. Kuvassa näkyy höytyvän jäljet veden pinnalla. Pintajännitystä. 

Höytyvän kuvaukseen sopivaa melontasäätä. 

Saunavettä lämmitin jo ennen melomaan lähtöä. Nyt kiuas kuumaksi ja saunaan. Näin loppukesästä koivun lehdet alkavat varista ja monesti niissä on ruskeita lehtiä. Siksi teen metsälehmuksesta pienen vastan. Sen lehdet eivät irtoa. 

Elokuun pimeneviä iltoja valaistaan kynttilöillä. 

Tänä kesänä on tuvan uunia joutunut lämmittämään useasti. Niin myös nyt. Kun ulkona on 15 astetta ja sisällä 14, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin laittaa tulet uuniin. 

Uunin päällä olevat pannut eivät ole käytössä. Sinihilkka-pannu 60-luvulta on Raija Uosikkisen suunnittelema. Pehtoori-pannu on vielä vanhempaa tuotantoa, sen on 50-luvulla suunnitellut  Antti Nurmesniemi. 

Sinne se painuu. On varma alkavan syksyn merkki kun aurinko laskee metsän taakse lähelle vastapäisen saaren kuvetta. Sitten kun auringonlasku jää saaren taakse on syksy. 

Hämärässä aurinkokennolamput syttyvät

Sytytän ovenpielusköynnökseen virittämäni valoketjun. 

Valoa pimenevään iltaan antaa myös nuotiotuli. 

Seuraavana päivänä kiertelen lähimetsässä. Saan saaliiksi parin kantarelliruuan tarpeet. Olin odottanut löytäväni rouskuja, mutta sain vain muutaman. Olisiko niiden aika vasta myöhemmin. 

Maton kuivaaminen onnistui hyvin. Se oli yön saunassa ja aamulla viritin sen laiturille, jossa tuuli ja aurinko viimeistelivät maton täysin kuivaksi. 

Yllätys mökkitien varrelta. Kelta-apilaa on noin kymmenen metrin matkalla tienpientareella. Kelta-apila on aikoinaan kasvanut ja levinnyt kaskimailla. Täällä kivisessä maastossa en usko olleen kaskipeltoa mutta lahden takana, linnuntietä kilometrin päässä, on edelleenkin peltoa ja niittyä. On mahdollista, että siemenet ovat levinneet lintujen mukana, tai tuulen. Kun tienvartta niitetään vuosittain, se toimii kuin entisaikainen niitty, jota rikkaruohot ei pääse valtaamaan ja erilaiset kasvit saavat mahdollisuuden. 

Toinen kasvi-ihme löytyy rannalta. Vaivero on aloittanut uudelleen kukinnan nyt elokuun lopussa. Tavallisesti se kukkii toukokuun alkupuolella. 

Kolmas kasvilöytö samalla mökkireissulla on tämä tienvarran sikuriryhmä. Lähellä Suonenjokea tienvarrelta suorastaan hyppää silmiin hehkuvansininen kukkaryhmä. Sikuri on taistellut kukkaan, vaikka lupiini siinä vieressä varmaan on yrittänyt sitä tukehduttaa. 

Ja sitten otsikon aiheeseen. Olen palaamassa varhain aamulla auringonnousun katselumelonnalta kun yläpuolellani alkaa kuulua kaakkurien kuorolaulu. Viisi kaakkuria lentää korkealla ja kaikki ovat äänessä. 

Havahdun miettimään, että tuo on kovin ääni mitä olen kuullut täällä kahden vuorokauden aikana. Tuulen kohina, tulen ritinä kiukaassa ja nuotiossa, kuikan huuto järvellä ja nämä kaakkurien käkätykset ovat ainoita ääniä mitä olen kuullut koko aikana. Nämä kaksi vuorokautta ovat olleet todellinen hiljaisuuden retriitti.