Orinoro

Marraskuun ensimmäinen päivä on marraskuinen, eli pimeä ja kylmänoloinen. Nyt on  kuitenkin hyvä hetki ennen talventuloa käydä Orinorolla. Lumen ja jään aikaan retki olisi vähän vaativampi. Lyhin reitti Orinoron rotkoon on Hanhiahontien varresta, josta kävelymatkaa rotkolle tulee vajaa kilometri. Se on mukavaa metsäpolkua pääasiassa kangasmaastossa. 

Tulemme rotkon pohjoispäähän, josta alkaa pitkospuupolku. Sammalkalliot kohoavat reitin molemmin puolin. 

Kallioseinämä tihkuu kosteutta, samoin seinämän sammalet. Mutta kosteus vahvistaa värejä. Etenkin sammaleenvihreä korostuu. 

Edessä on pystysuora kallioseinämä ja nousu ylöspäin. 

 

Matka jatkuu kapeaan solaan sammalhyllykallioiden välissä. Pitkoksilla on käveltävä varovasti, koska sateen jälkeen ne ovat liukkaat. Voin vain kuvitella miten liukkaat ne olisivat pakkasen jälkeen. 

Rotkon pohjalla on vettä. Ilman pitkospuita ja kävelysiltoja tästä ei voisi kulkea. Jossain kohti on lähde. En kuitenkaan osaa paikallistaa missä. 

Saniaiset viihtyvät rotkon pohjalla. Nyt niistä on jäljellä vain ruskeat, taipuneet lehdet. 

Rotkon seinämät ovat enimmillään noin parikymmentä metriä korkeat. 

Rotkon sisäänkäynti etelän puolelta. Näyttää ihan huoneelta, jossa lattialla pehmeä nukkamatto ja kiviseinät. 

Kun on päästy rotkosta ylös, tekee mieli käydä kurkkimassa puiden välistä rotkoon. Nyt on oltava varovainen. Sammalpeitteinen kallio on liukas. 

Rotkon takana olevilla kallioilla on paljon jäkälää. 

Timantteja kuusenoksilla

Ennen lähtöä takaisin teimme vielä puolen kilometrin piston Orkonen-lammen rannassa olevalle kodalle ja tulipaikalle. Sunnuntaipäivänä oli paljon retkeläisiä liikkeellä, joten kodassa oli valmiiksi tulet ja hyvä hiillos makkaranpaistoon.