Serlachius-museo

Kevään viikonloppumatka suuntautui Tampereen seudulle. Matkalla tehtiin pieni mutka Mäntän kautta, koska viimekesäinen museokierros keskeytyi kun tamperelaisesta majoituspaikasta soitettiin, että pitäisi ehtiä paikalle ennen kello kahdeksaatoista. Nyt jatkettiin Serlachius-museokierrosta ensin Serlachius-pääkonttorin näyttelyissä ja lopuksi vielä pieni kierros Joenniemen kartanon piha-alueella ja näyttelytiloissa. 

Serlachius-pääkonttori on Mäntän keskustassa järven rannalla, ihan tehtaiden lähellä. Rakennus on valmistunut vuonna 1934 ja saneerattu viime vuosien aikana. 



Sisääntuloaulassa ovat Lennart Segerstrålen suuret maalaukset Maa ja Metsä sekä toisen kerroksen kaiteessa Mäntän tehtaiden syntyä kuvaava koko kaiteen ympäri kiertävä fresco.





Nyt pääkonttorin alakerran näyttelytilassa oli italialaisen taiteilija Giorgio de Chiricon (1888–1978) suunnittelemaa oopperapuvustusta, lavastekankaita ja maalauksia. 




Toisessa ja kolmannessa kerroksessa on viime kesäksi valmistunut pysyvä Mesenaatit-näyttely. Se kertoo Serlachiuksen tehtaiden historiaa ja tehtaan omistajien, ennenkaikkea johdossa olleiden vuorineuvosten taiteenkeräilyn kehityksestä. 

Mielenkiintoinen seinäreliefi. Puupalikat on ladottu eri tasoihin ja jokaiseen on liimattu kasvokuva. 


Tässä yksityiskohta edellisestä


Vitriinissä on yhtiön koriste-esineitä, kuten tämä nimikoitu kynttilänjalka. 


Vuorineuvoksen huone


Seinälaatikoston etuseinissä on kuvaveistäjä Hannes Autereen puukaiverruksia, jotka kertovat metsä- ja maatöistä. 


Erään huoneen seinillä on alkuperäistä kirjeenvaihtoa, jotka liittyvät taideostoihin tai rakennusvaiheisiin.


Kolmannessa kerroksessa on Serlachiuksen paperituotannon historiaa. Tässä ensimmäiset vessa- ja talouspaperit 60-luvulta. 


Serlachiuksen lehtimainontaa syntymävuodeltani


Kokonainen iso huone on täynnä pienoismalleja tehdasyhdyskunnan rakennuksista. Tässä kirkko ja Serlachiuksen linna. Linna on ollut todella upea rakennus. Sääli, että se on purettu vuonna 1939, vain vähän yli neljäkymmenvuotiaana. 




Metsän maailma-elämystila


Viktor Janssonin veistos Poika ja kala pääkonttorin sisäänkäynnin edustalla, taustalla Mäntän kirkko



Siirrymme kolme kilometriä Vilppulan suuntaan, Joenniemen kartanon piha-alueelle ja museoon. Alueella on luontopolkuja. Taavetinsaaressa on tämä kultainen huvimaja, joka on rakennettu taitelija Maria Liulian Kultakausi-näyttelyyn vuonna 2016, ja saanut sijan saaren korkeimmalta kukkulalta. 


Valkovuokot kukkivat saaressa





Vaahteroiden kukinta oli myös parhaimmillaan. 


Kommentit