Koskiretkellä

Aamu alkoi seuratessa kuun kulkua vesitornin yläpuolella. 

Koska oli viimeinen pakkasaamu ennen lähestyvää pilvi- ja lämpöaaltoa lounaasta, lähdettiin taas koskiretkelle pakkasusvaisen auringonnousun toivossa. Kuten pari aamua sitten, turvauduin nytkin pätkäsuksiini ja hiihtelin metsän läpi jokirantaan. Jo kaukaa erotin kosken ylävirran talvehtivat joutsenet. Yksi nuori joutsen oli ihan rannan lähellä.  

Joutsenet lienevät tottuneet joen rannalla liikkuviin, koska ne jatkoivat kaikessa rauhassa ruokailuaan. Ja onhan niillä silloin tällöin uintiseuraakin kun matkailuyritys tuo koskikellujia joelle.

 

Nyt on jo kuljettava pitkälle ylävirtaan auringonnousun nähdäkseen. 

Pakkasta on noin viisitoista astetta, joten pakkasusvaakaan ei ole kovin paljon. 

Lintuparvi pyrähtää joen yllä, ehkä variksia.

Toisin kuin Käylänkoskella pari aamua sitten, Kiveskosken rantojen pensaat ja puut ovat paljaita. Vain vastarannan niemenkärjen koivu on huurreoksainen.

Aamun punertava valo

Pakkaan kameran reppuun ja lähden hiihtelemään alavirtaan. Oliko tämä talven viimeinen pakkasusva, jää nähtäväksi. Seuraavan viikon sääennuste ei ainakaan lupaa pakkasia. 

Kosken rannoilla kuuluu sirkutusta. "Sritt, sritt"-laulu on kirkasta viserrystä. Yksi koskikara istuu ihan lähellä rantaa. Kurkotan lumipenkan takaa sen kuvaan. Koskikara on viroksi vesipapp ja ihan liperikauluksiselta papilta se näyttääkin. 

Pitkästä aikaa on tilaisuus istua tulilla. Otimme mukaan lämpimässä varastossa kuivuneita koivupilkkeitä. Kohta tuli valaisee ja lämmittää kotaa. Sitten vaan makkaraa paistumaan ja mukillinen teetä termospuollosta.