Asettelen pätkäsuksia jalkaan tienvarren parkkipaikalla. On epävarmaa kantaako hanki vai jääkö suuniteltu hiihtoretki Kivisuolle tekemättä. Kun pääsen aurausvallin yli metsän puolelle voin huokaista helpotuksesta; hanki kantaa metsässäkin, joten varmuudella se on kannattavaa myös suolla.
Kun pääsen metsäsaarekkeelta avonaiselle suolle, vilahtaa puiden latvojen yllä puolikas kuu. Se on jo osittain pilven takana ja haalenee koko ajan päivän valjetessa.
Hiihtelen suolla lähellä metsän laitaa väistellen lounaistuulta. Suota halkovat monet kapeat metsäsaarekkeet. Metsä antaa suojaa tuulelta. On vielä hetki auringonnousuun, mutta idän taivas hehkuu jo oranssina.
Keli on paras mahdollinen karvapohjasukselle. Kovan hangen päällä on sentti kuivaa pakkaslunta.
Vastarusko punertaa lännen taivaalla.
Sitten metsän reunan yläpuolelle noussut aurinko värittää metsäkaisteleen puita. Suo on vielä varjossa.
Pian aurinko jo näkyykin idän taivaalla.
Matala valo venyttää hiihtäjän varjon.
Suolla on useita hetteitä. Hankikannon aikaan uskaltaa mennä lähelle aukon reunaa, mutta hangen pehmetessä tuo on vaaran paikka.
Hangella kimmeltää tuhansia timantteja. Niitä ei vain saa näkymään kuvassa.
Hete läheltä....
....ja kauempaa
Aurinko paljastaa hangen pinnan laineet. Ennen aurinkoa en huomannut suolla muuta kuin tasaista pintaa.
Tuuli oli siirrellyt lunta karkean hangen kuoppiin. Tuloksena graafisia lumikuviointeja.
Hankikantokelillä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua suoluontoon. Kesällä monet kohdat suolla ovat ylitsepääsemättömiä ja sydäntalvella paksussa hangessa kahlaaminen on hankalaa.
Kommentit
Lähetä kommentti