Kontrollikäynti ja pienretkeilyä

Luulin, että silmäpolin kontrollikäynti antaisi lopullisia vastauksia ja epävarmuus mm. ajokortin suhteen päättyisi, mutta sain vain tietää, että näkökenttätutkimus tehdään vasta tammikuussa. Valtimotukoksen jälkeen pitää silmän antaa tottua tilanteeseen, vasta sitten voidaan tehdä lopullista arviota. Tosin, nyt minut tutkinut lääkäri antoi rivien välistä ymmärtää, että ajokielto ei ole ehdoton. Sen vuoksi olen toiveikas tulevaisuuden suhteen.

 

Yli kuukauden tauon jälkeen olin ensimmäistä kertaa auton ratissa. Ajoin Neulamäkeen, jossa jätin auton urheilukentän parkkipaikalle, nakkasin repun selkään ja lähdin etsimään polkua Pölkkypurolle. Harhauduin jääkiekkokaukalon ja jalkapallokentän välistä seuraamaan luontopolun viittaa, mutta se osoittautui vääräksi suunnaksi. Savottatien talojen välistä pujahdin metsään, mutta pian huomasin, että olen korkealla kallion päällä. Pölkkypuro vilahti puiden oksien välissä alapuolellani, mutta meitä erotti lähes kolmekymmentä metriä korkea jyrkänne. 

Kallioiden välissä kierrellen, rinteen korkeuskäyrää seuraten päädyin lopulta Pölkkypuroon laskevan pienen vesiputouksen viereen, jota seuraten pääsin laskeutumaan alas polulle. Luulin, että jo viikon jatkuneen muutaman asteen pakkaspäivien jälkeen kalliorinteessä olisi enemmän jäätä, mutta eipä sitä vielä kovin paljon ollut ehtinyt muodostua. 

Purolta pääsin sitten oikealle reitille ja polku johdatti urheilukentän nurkkaan, josta jalkapallokenttää kiertävää aitaa seuraten palasin autolle. Nyt muistan vastaisuudessa, että luontopolun viittaa ei kannata seurata, vaan pitää etsiä kentän takanurkasta Pilppaan ja Tervaruukille ohjaavat viitat. 

Sunnuntaina 20.11. aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa. Kuvittelinko vain, mutta olin tuntevani sen lämmittävän kun seisoin Kirveslahden uimarannalla Koiraveden tyyntä pintaa katselemassa.