Metsähallitus oli ilmoittanut ennallistamispoltosta parin kilometrin päässä mökiltäni. Olen vuosia toivonut pääseväni katsomaan kulotusta, mutta se on jäänyt näkemättä, ennenkaikkea siksi, että monesti kulotus perutaan sääolosuhteiden vuoksi. Nyt tuo tapahtuma olisi niin lähellä, että saattaisin onnistua näkemään sen. No, kuinkas sitten kävikään.
Päivystin pariin otteeseen ennallistamisalueen lähistöllä, turvallisesti tien toisella puolen kivikkorinteessä. Juuri kun kaikki näytti olevan valmista ja tulen sytyttämistä vaille, alkoi joka puolella jyristä ja ripotella vettä. Eipä onnistunut taaskaan. Mutta miksi kulotusta ei aloitettu aamupäivällä, silloin oli aurinkoista ja maasto kuivaa. Puolenpäivän jälkeen alkanut sade olisi auttanut jälkisammutuksessa. No, en ole asiantuntija, ihmettelen vaan.
Ehdin sopivasti mökille kun saderintama vyöryi päälle. Hetken aikaa satoi todella rankasti. Katselin sadetta suojassa mökin terassin katon alta.
Rakeitakin satoi hetken aikaa
Järvellä soudellessa tapasin kuikan ja kaakkurin. Kaakkuria en saanut kuvaan. Sen käkättävä ääni tuntui kuuluvan ihan läheltä. Sitten näin sen lentävän saaren taakse. Mukavaa, että se on taas palannut pesimäpaikalleen.
Vuosia sitten istutin tontille alppiruusu P.M.A.Tigerstedin. Alkuun suojasin sen talveksi ja muistin välillä lannoittaakin, mutta viime vuosina se on ollut ihan omillaan. Hyvin näyttää selviävän. Kymmenen kukkaruusuketta on avautumassa. Ensimmäisen kukkansa se aukaisi juuri sopivasti kun olin lähdössä mökiltä.
Tontin suopursutkin avaavat ensimmäisiä kukkiaan.
Tämä on metsäisen tonttini erikoisuus, kalliokolon nuotiopaikka. Yksi seinämä on sisäänpäin kaartuva lippa ja etelän puolella on kallion ulkonema. Siihen väliin jää aukko suoraan ylös, kuin luonnostaan savupiippu. Kunhan maastopalovaroitus joskus päättyy, pääsen taas tulistelemaan.
Mökkitien varrella on paikka, jossa joka kevät kukkivat kullerot. Kullero ei ole kovin yleinen kasvi Pohjois-Savossa. En tiedä, ovatko luonnonmukaisesti siihen kasvaneet vai karanneet jostain pihasta.
Varhain aamulla pakkasin autoon sähköperämoottorin ja akun, ajoin parin kilometrin päähän niemen toiselle puolen ja lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni ajamaan yksin moottorivoimin kulkevaa venettä. Sää oli paras mahdollinen opetella moottorin kiinnitys ja veneen ohjailu koska oli täysin tyyntä.
Viisi vaihdetta eteenpäin ja kaksi taaksepäin. Minulle riittävä nopeus tulee kakkos- ja kolmosvaihteella. Ihmetyttää miten pienellä liikkeellä veneen suunta muuttuu. Se on erilaista kuin kajakin käsittely melalla. Olen vuosia haaveillut perämoottorista, että pääsisin pitemmälle Sorsaveden sokkeloihin, mutta tähän asti akun paino ja tehon heikkeneminen akun tyhjentyessä on ollut ongelma. Uuden tekniikan litiumakku painaa vain kuusi kiloa ja se jakaa virtaa tasaisesti koko käyttöajan. Akku latautuu kolmessa tunnissa mökin aurinkosähköllä. Odotan innolla uusia seikkailuja sähkömoottorin liikuttaessa soutuvenettäni.
Kommentit
Lähetä kommentti